Työnantajan on järjestettävä kustannuksellaan ennalta ehkäisevä työterveyshuolto, jos palveluksessa on yksikin työntekijä. Työterveyshuolto kuuluu kaikille työntekijöille työsuhteen laadusta, kestosta tai työtunneista riippumatta.
Ennalta ehkäisevä työterveyshuolto tulee järjestää työntekijöille tasapuolisesti ja maksuttomasti. Keskeinen tavoite on lisätä työn terveellisyyttä ja turvallisuutta ja tukea työntekijöiden työkykyä.
Ennalta ehkäisevän työterveyshuollon lisäksi työnantaja voi hankkia sairaanhoitopalvelut haluamassaan laajuudessa.
Yrittäjälle itselleen työterveyshuollon järjestäminen on vapaaehtoista mutta suositeltavaa. Onhan yrittäjän oma työkyky menestyvän yritystoiminnan edellytys. Yrittäjän on mahdollista saada työterveyshuollolta tukea työkykyynsä, työssä jaksamiseensa ja myös työolojen parantamiseen.
Työpaikan pitää ohjata työterveystoimintaa
Mikä mahdollistaa sen, että työterveyshuollosta tulee työpaikalle hyvä kumppani eikä pelkkä kulu?
Työpaikan on tärkeä tietää, mitä työterveyshuollon tulisi sisältää ja mitä työterveyshuollolta voi odottaa. Työpaikan pitää olla yhteistyössä aktiivinen ja ohjata työterveystoimintaa.
Työterveyshuollon taas tulee tuntea työpaikka. Se tarkoittaa työpaikan työolosuhteiden sekä kuormitus- ja voimavaratekijöiden tuntemista. Mitkä asiat esimerkiksi ovat terveydelle vaaraksi, mitkä heikentävät tai tukevat työkykyä? Työpaikan voi tuntea vain, jos sen kanssa on tiivis yhteys.
Kumppanuutta pohjustetaan työterveysyhteistyön prosesseilla. Niistä työpaikkaselvitys luo perustan koko työterveyshuoltotoiminnalle ja auttaa myös kohdentamaan työpaikan omaa työsuojelu- ja työhyvinvointityötä.
Työpaikkaselvityksen mukaan suunniteltujen toimenpiteiden toteuttaminen parantaa työturvallisuutta ja tukee työkykyä ja työhyvinvointia.
Työterveysyhteistyön rakentamiseen tarvitaan aikaa
Työterveyshuolto voi parhaimmillaan olla työpaikalle aito kumppani työn turvallisuuteen, terveellisyyteen ja työkykyyn liittyvissä asioissa. Kumppanuuden avulla on mahdollista vähentää sairauspoissaoloja ja jopa parantaa työn tuottavuutta.
Aktiivinen yhteistyö edellyttää kuitenkin, että sen rakentamiseen varataan aikaa. Tarvitaan myös sitoutumista, avoimuutta, luottamusta, tavoitettavuutta ja tuttuutta. Yhteiset termit ja ymmärrys vahvistavat yhteistyötä.
Lisätietoja:
Miten hankin työterveyspalvelut?
Faktaa työterveyshuollosta – rooli ja mahdollisuudet sotessa
Työelämä muuttuu jatkuvasti – ja me sen mukana. Työterveyslaitos on jo vuodesta 1945 rakentanut terveellisempää ja turvallisempaa työelämää, jotta jokainen voi saada hyvinvointia työstä. Tutustu tarinaamme ja siihen, miten olemme vaikuttaneet suomalaiseen työelämään.
Kommentointi